Where should I start? I don´t know. All I know is that I love nature. So maybe I will start from there. I love everything about nature. I love forests, mountains, bogs, and sea. Everything living. I especially love tundra, bryophytes and lichens. I cannot remember when my love for nature started. When I was a kid, that much is sure. When I was four years old my family moved from Helsinki to northern Finland, Lapland. I think that was the seed that started everything. The wild nature of Lapland and how close it was. All around me. My first love was vascular plants, and of course: I still love them. I had this huge Nordic flora by Bo Mossberg and Lennart Stenberg (still one of my favorite books) which I carried everywhere with me. If I found some unfamiliar plant, I riffled through the book as long as was needed to find the plant’s name. So yes, my first, true love was vascular plants. They taught me to see. Not only themselves but they taught me to see all the other living things too and with their guidance I learned to love everything around me. And mainly because of them, because of the things they showed me, I ended up studying biology. However, it took a long time before I started to really see, also the smallest things, like bryophytes and lichens. For that, I cannot thank vascular plants but I can thank my supervisors, bryologists Sanna Huttunen (University of Turku) and Risto Virtanen (University of Oulu). Sanna is the one who introduced bryophytes to me (and maybe also me to the bryophytes). Sanna asked if I wanted to do a Master’s thesis on snow bed flora in Finnish Lapland. She knew that I was interested in plants and that hiking and camping alone in the wilderness was not an issue for me (at least not a negative one). I didn´t need to think about what to answer to Sanna. Working with arctic flora was something I really wanted to do. I could not believe my good luck.
After contacting my other supervisor, arctic plant ecologist Risto Virtanen, we decided to include in my thesis not only vascular plants and bryophytes but also lichens – after all, they have an important role in northern environments. So, in that way, it was Risto who introduced me to the lichens. Before collecting the data for my thesis my knowledge of both groups was quite limited and I can say that I started studying them almost from zero. So, it was more or less straight to the deepest point of the pool, or more correctly: straight to the smallest organisms on the vegetation plot. I must admit that from time-to- time species identification felt really hard (as it still sometimes feels), and sometimes I felt that I could not see any differences between the species (as I still sometimes feel). I spent countless hours trying to identify the specimens. Despite the difficulties, or maybe partly because of them, I learned to love species identifications fast. When Sanna asked if I would like to continue working with snow bed flora in the form of a PhD, I was like hell yes! That was something I had never planned but probably mostly because I didn´t know that people can work with things like that. Do something they love for a living ? that is everything I have ever wanted! So in a way, it was like a dream come true. I felt so privileged about that. I still do.
I’m a plant ecologist whose main interests are in arctic community ecology and diversity patterns, and my PhD project is about snow bed plant communities. Arctic environments, including snow beds, are changing rapidly, which worries me. Cryptogams are often overlooked in arctic vegetation studies, which is a shame in my opinion. Cryptogams have important roles in the Arctic, and if we don’t know how they respond to climate change, we cannot forecast the overall impacts of climate change. In addition, we don´t know what we are losing. So yes, I think it is important that ecologists can also recognise species.
The one taxonomic group which I´m especially specializing in is liverworts. They are abundant in snow beds, and because Sanna is mainly studying mosses, I ended up focusing on the liverwort specimens we collected. At the beginning of my journey with liverworts, I visited Dr. Nadezhda Konstantinova at the Polar-Alpine Botanical Garden Institute, Kirovsk for a month. I´m forever grateful for that opportunity. Nadya’s enthusiasm toward liverworts was really catching, and I admire her and her knowledge so much. She helped me to take the next step on my journey to the fascinating world of liverworts. That is also something bryophytes and lichens (and my supervisors) have given me: opportunities to see the world and meet and get to know inspiring and amazing people.
When I´m thinking of myself and who I am, for real, what is my deepest essence when everything extra has been taken away, I would say that I am an explorer. I also think that is why I like bryophytes and lichens so much. They are touching the deepest essence of me in so many ways and scales. Firstly, in the field, when I´m searching species, exploring the landscape around me. I often end up walking tens of kilometers just out of curiosity: you never know what is behind the next mountain top. Secondly, also in the field, when I´m stopping ? maybe just randomly somewhere or because I found something interesting ? and look, for real, at the smallest things. And there it is, just under my feet, a different world, a miniature one. Waiting to be explored. I could stare at that world for hours with my hand lens (at least if it’s not super cold…). Thirdly, in the lab when I´m exploring the species under the microscope. All the stunning incredible details. And no matter the scale, bryophytes and lichens always surprise me! In each scale there is always something new and surprising, the exploring never ends.
At the beginning, I said that all I know is that I love nature but that is not actually true: I also know that I don’t basically know anything. I collected the data for my Master’s thesis in 2019, so in fact, I was practically blind not more than five years ago. Thinking of that is crazy! Now life without bryophytes and lichens is hard and terrible to imagine. I have learned a huge amount about bryophytes and lichens during these past five years but from time to time I still make ridiculous mistakes and as I just said: I still feel that I don’t know anything about them (or about anything else…) and probably will never know. But that is ok. I don’t need to know anything. At least I see. Maybe that and loving them (i.e. bryophytes and lichens) is enough.
List of publications:
Kuusisto (2024) Caloplaca phaeocarpella new to Finland. Graphis scripta 36: 106–108
Ellis, L. T., Afonina, O. M., Alata?, M., Alia, H. B. M., Alvarez, J., Aponte Rojas, A. M., … & Zheng, T. X (2024). New national and regional bryophyte records, 76. Journal of bryology, 1-24. https://doi.org/10.1080/03736687.2023.2276605
Puolasmaa & Kuusisto (2023). Report of 27 lichenicolous fungi species and three genera new to Finland. Karstenia, 61: 9–19. https://doi.org/10.29203/ka.2023.520
Lehtonen, S., Cardenas, G. G., Huhtinen, S., Huttunen, S., Keskiniva, V., Kosonen, T., … & Wahlsten, A. (2023). Herbarium TUR Celebrates Its 100 Years. Taxon, 72(5), 1196-1198. https://doi.org/10.1002/tax.13069
Pihlaja, K., Huttunen, S., Metso, A., Kypärä, T., Syrjänen, K., Juutinen, R., … & Ulvinen, T. (2023). New national and regional biological records for Finland 11: Contributions to Bryophyta and Marchantiophyta 10. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica, 99: 1–17
Kuusisto & Mattanen (2022) Caloplaca tornoënsis new to Finland. Graphis scripta 34: 54–58.
Huttunen, Korvenpää, Kuusisto, Maanpää, Marsh, Pihlaja & Syrjänen (2022) Turun BioBlitz tapahtuman satoa – Yliopistonmäen sammallajiston kartoitus vuorokaudessa. Bryobrotherella 25:64–77.
Finnish version:
Mistä aloittaisin? En tiedä, mutta rakastan luontoa, sen tiedän. Ehkäpä aloitan siis siitä. Rakastan vanhoja metsiä, aapasoita, merta, kaikkea elävää. Ennen kaikkea rakastan tuntureita, sammalia ja jäkäliä. Perheeni muutti Lappiin ollessani neljävuotias, ja luulen, että rakkauteni luontoon sai alkunsa siitä. Lapissa luonto on niin lähellä, niin villi, ettei se anna muita vaihtoehtoja. Kuin rakastaa. Ensirakkauteni olivat putkilokasvit. Kannoin kaikkialle mukanani isältäni saamaani tiiliskivimäistä Suurta Pohjolan kasviota (mikä on yhä edelleen yksi suosikkikirjoistani), josta etsin nimiä näkemilleni kasveille. Kasvien ansiosta opin näkemään. En vain niitä vaan kaiken muunkin elävän ympärilläni. Tai ainakin lähes kaiken. Sammalet ja jäkälät opin näkemään kunnolla kuitenkin vasta väitöskirjatyöni (ja gradutyöni) ohjaajien sammaltutkijoiden Sanna Huttusen (Turun yliopisto) ja Risto Virtasen (Oulun yliopisto) ansiosta.
Sanna on se, joka esitteli sammalet minulle (ja uskaltaisinpa sanoa, että myös minut sammalille). Hän ehdotti, että tekisin gradun lumenviipymien kasvilajistosta, mukaan luettuna sammalista, ja sillä tavalla näköpiirini laajeneminen alkoi. Olin heti innoissani graduni aiheesta enkä voinut uskoa hyvää tuuriani. Saisin tehdä maastotyöni tuntureilla ja työskennellä kasvien parissa – voisiko parempaa ollakaan! Keskusteltuamme toisen ohjaajani Riston kanssa, päätimme sisällyttää graduuni myös jäkälät: ne kun ovat tärkeässä roolissa arktisissa ekosysteemeissä. Sillä tavalla se oli Risto, joka sai minut näkemään jäkäliä. Sillä kyllä. Niin minä teen. Näen jäkäliä.
Tietämykseni sammalista ja jäkälistä oli siis hyvin rajoittunut ennen gradutyötäni. Aluksi niiden tunnistaminen tuntuikin vaikealta (mutta niin se tuntuu kyllä välillä edelleen) ja mielessäni käväisi kerran jos toisenkin, että mitäköhän tästäkin tulee. Olenkin käyttänyt lukemattomia tunteja mikroskoopin ääressä lajituntomerkkejä ihmetellen. Opin kuitenkin pitämään lajinmäärityksestä nopeasti, vaikka helppoa se ei olekaan. Tai ehkä juuri siksi.
Graduni jälkeen sain tilaisuuden jatkaa lumenviipymien lajiston kanssa työskentelyä väitöskirjan muodossa. En ollut koskaan ajatellut jatkaa opintojani ja tehdä väitöskirjaa, ennen kaikkea varmaan siksi, etten ollut oikeastaan edes ymmärtänyt, että sellaistakin voi tehdä. Kuitenkin saadessani tilaisuuden jatkaa opintojani, tajusin olevani ikionnellinen. Olin jo rakastanut sammaliin ja jäkäliin. Joten se oli kaikki mitä olin halunnut. Koskaan. Tehdä jotain mitä rakastan työkseni. Vaikuttaa siltä, että unelmat voivat toteutua, myös sellaiset, joista ei ole edes osannut unelmoida.
Olen kasviekologi ja lajin tuntemuksen lisäksi päämielenkiinnon kohteeni ovat arktisessa kasviyhteisöekologiassa ja lajien ekologiassa ja vuorovaikutussuhteissa. Väitöskirjatyöni käsittelee lumenviipymien kasviyhteisöjä. Sammalet ja jäkälät ovat tärkeässä roolissa arktisissa ekosysteemeissä ja siksi niiden tutkiminen on tärkeää: jos emme tiedä miten ne reagoivat ilmastonmuutokseen, ovat yrityksemme ennustaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja muutosta itsessään jopa globaalissa mittakaavassa suorastaan tuhoon tuomitut. Lisäksi emme tiedä mitä menetämme. Joten mielestäni on tärkeää, että ekologit osaavat tunnistaa myös lajeja.
Erikoistun etenkin maksasammaliin: ne ovat runsaita lumenviipymissä, ja koska Sanna on erikoistunut lehtisammaliin, päätyivät keräämämme maksasammalnäytteet lähes puolihuomaamatta vastuulleni. Vietin väitöskirjatyöni alkuvaiheessa kuukauden Kirovskissa (Polar-Alpine Botanical Garden Institute) maksasammalasiantuntija Nadezhda Konstantinovan vieraana. Opin valtavasti tuona aikana. En voinut kuin ihailla Nadyan tietämystä silmät pyöreinä. Hänen intonsa tarttui minuunkin ja nyt maksasammalet ovat saanet erityisen aseman elämässäni. Kaiken muun lisäksi sammalet ja jäkälät (sekä ohjaajani) ovatkin antaneet minulle tilaisuuksia tutustua uskomattomiin ihmisiin ja paikkoihin.
Kun mietin, kuka olen. Kuka olen, kun kaikki turha on riisuttu pois. Mikä on minun syvin olemukseni. Voisin sanoa olevani löytöretkeilijä. Että uteliaisuus, jos jokin, on minua eteenpäin ajava voima. Luulen myös, että se on syy, miksi rakastan niin paljon sammalia ja jäkäliä. Ne koskettavat syvintä olemustani niin monella tavalla ja tasolla. Ensinnäkin maastossa: lajien etsiminen ja löytäminen, se on löytöretkeilyä parhaimmillaan! Usein päädyn uteliaisuuden ajamana kävelemään kilometrikaupalla nähdäkseni, mitä on seuraavan ja ehkä vielä siitäkin seuraavan tunturin takana. Totuus kuitenkin on, ettei minun tarvitsisi liikkua, ei ainakaan niin paljoa, sillä oikeasti se on koko ajan siinä. Aivan jalkojeni juuressa. Kokonainen mikromaailma. Maailma, jota voisin ihmetellä luupilla loputtoman kauan (ainakin jos ei ole tolkuttoman kylmä). Mutta edes siinä ei ole suinkaan kaikki, sillä kaikki lajit pitävät sisällään lukemattomia salaisuuksia, joista voi saada jonkinlaisen käsityksen vain mikroskoopilla katsottuna. Näin ollen löytöretkeily ja uusiin maailmoihin tutustuminen jatkuu myös sisällä mikroskoopin ääressä. Ja riippumatta tasosta löydän aina jotain uutta. Sammalet ja jäkälät yllättävät minut. Aina. Löytöretkeily ei lopu koskaan.
Keräsin aineiston graduuni viisi vuotta sitten. Toisin sanottuna, vielä viisi vuotta sitten olin käytännössä lähes sokea. Sitä on hullua ja pelottavaa ajatella. Olen oppinut huimasta sammalista ja jäkälistä näiden viiden vuoden aikana, mutta silti minusta tuntuu, etten tiedä niistä vielä mitään. Enkä tule varmaan tietämäänkään. Koskaan. Mutta ehkä se ei haittaa. Ehkä siinä, että tiedän että sammalet ja jäkälät ovat olemassa, näen ne. Ehkä siinä on ihan riittävästi. Siinä ja niiden rakastamisessa.